Aurinko paistaa ja väreissään loistavat kukat kaupungin.
Huokaisen ja pyörääni talutan napakoin askelin.
Seikkailu ilman seikkailuja
- vielä täytyy minun katsoa harmaata asfalttia.
Tahtoisin niin
kietoutua
rauhaa kuiskivan metsän puiden suojiin,
katsella äänettä veden pintaa ja kukkasia,
uppoutua maalaismaisemiin.
Ja tahtoisin, että siellä olisit Sinäkin,
kaikki yhdessä jaettaisiin.
Yhteisistä hetkistä,
veneretkistä
salaisuuksiin.
Ja salaisuutemme yhteinen piilotettaisiin
kirjeinä, kuiskauksina
siihen vanhan, puron rannassa olevan
autiotalon kellariin.
Hetken vain
taas luonasi olla sain.
Se hetki vaikka hiipuvan tulen lailla pois haihtui,
ja päivä uudeksi vaihtui,
se yhä mieliimme jää,
se sydämiämme lämmittää.
Runot sadut vitsit ja laulujen sanat: AarreRunot.com
|
Kirjoituksen herättämiä kommentteja, ajatuksia, rakentavaa palautetta, kehuja ...
0 kommenttia (kommentoi)