On kaunis kesäpäivä, kävelen meren rannalle. Pitkin rantaa parveilee lapsia. Perheet ovat tulleet viettämään sunnuntaita. Olen yksin ja ilman seuraa. Katselen perheiden riemua ja onnea. En tunne ketään. Olen vieraassa paikassa. En uskalla mennä juttelemaan onnellisten perheiden kanssa.
Tunnen syvää kaipausta, juttukaveria. Yksinäisyys velloo sisälläni. Miksi minulla ei ole perhettä. En ole löytänyt ketään rinnalleni. Poikaystäväni on lähtenyt toisen matkaan. Hän ei jaksanut olla kanssani. Miksi näin kävi ? Jälleen kerran. Pitkin rantatietä astelee hitaasti toisiinsa kietoutuneena nuori kaunis tyttö ja poika. He katsovat toisiaan. Katson pois päin. Tunnen palan kurkussa, itku tulee kohta. Minäkin haluaisin onnea. Vaan ei minulle, minulle ei käy niin.
Olen istunut rannalla jo pitkään. Ympärilläni on perheitä, pareja, ystäväryhmiä. Vain minä olen yksin. Tunnit kuluvat, viisarit liikkuvat etanan lailla.
Laahustan hitaasti kotiin päin. En ole puhunut kenenkään kanssa koko päivänä. Aukaisen oven, vasten kasvoja lyö hiljaisuus. Minulla ei ole edes kissaa minkä kanssa rupatella.
Tylsää,, tylsää, kaipaan läheisyyttä. Huomenna on työpäivä, onneksi. Näen muita ja voin jutella. Televisiostakaan ei tule mitään katsottavaa ohjelmaa. Menen nukkumaan. Uni ei tule, mielessä pyörii ajatuksia perheistä, onnellisista pareista. Pyörin sängyssä, vaihdan asentoa. Ei auta, uni ei saavu. Olen onneton. Nieleskelen, itku tulee. Taas olen yksin, ei onni ole mukana elämässäni. Olen niin rakastunut vaan kaverini löysi toisen jonka kanssa viihtyy paremmin kuin minun.
Herätyskello soi vimmatusti. Olen pyörinyt sängyssä lähes koko yön. Töissä päivä kuluu nopeasti. Siellähän on työkavereita joiden kanssa voi jutella. Käyn kaupassa. Avaan oven, vastaani tulee, ei ketään, ei mitään. Jälleen tylsä, yksinäinen ilta. Aika mennä nukkumaan. Ei taaskaan uni tule. Mielessäni laukkaavat ajatukset toisten onnesta ja yhdessä olemisesta. Jälleen yksi uneton yö. Pettymys velloo sisälläni. Kyyneleet valuvat poskille. Mitä väliä, kukaan ei näe, kukaan ei välitä.
Seuraavana päivänä näen rakastamani miehen onnellisena toisen kanssa. Se raastaa sydäntäni. Käännän pääni pois. Mies näkee minut, hän kääntää päänsä muuallepäin, ei halua nähdä, ei tuntea.
Kotona käperryn nojatuoliin, itken ja huudan ääneen. Kuinka syvän haavan näkeminen minuun jättää. Istun märin, ilmeettömin silmin. Ahmin itseeni herkkuja, mahani turpoaa ei sillä ole väliä minkänäköinen olen. Eihän kukaan minusta välitä.
Muutaman viikon päästä löydän elämäni miehen. Jatkuuko seurustelumme. Saanko vihdoinkin kokea onnen. Kuluu muutamia kuukausia, huomaan jälleen olevani yksin. Olinkin vain hetken huumaa. Tunteillani leikittiin jälleen kerran. Raivo ja itku tulevat, suljettuani ulko-oven. Mietin tyhjää elämääni. En pysty irroittamaan tunteitani. Tuska, ikävä ja yksinäisyys ovat vieraanani.. Yritän kovettaa tunteeni. Yön pimeydessä ajatuksiini hiipii ihastukseni. Pimeys valtaa mielen. Miksi aina minä olen se joka heitetään nurkkaan. Mitä parempaa muissa on ? Se ei selvinne koskaan.
Haaveet karisevat. Maailma on kylmä ja tunteeton minua kohtaan. Miksi ? Onko elämälläni jokin tarkoitus. Viikot, kuukaudet, vuodet kuluvat. Katselen yksin jotakin typerää ohjelmaa televisiosta.
Olen itkenyt kyyneleeni loppuun, katkeruuteni paistaa läpi. Haaveeni ovat karisseet. En jaksa enää etsiä onnea itselleni. Yksinäisyys vain seuranani. Olen toivoton ja onneton.
7.5.2013 Maisa
Runot sadut vitsit ja laulujen sanat: AarreRunot.com
|
Kirjoituksen herättämiä kommentteja, ajatuksia, rakentavaa palautetta, kehuja ...
0 kommenttia (kommentoi)