Vuorelta katsoo mies
meren aavaa, rotkon pohjaa
Villiaasi, seuralainen arka
matkan päässä jurottaa
Tuuli heinää tuudittaa
ja paluulennon vana
piirtyy taivaan sineen
Mies ei enää lennä,
vuorelle hän jäi asumaan
Tuulen tuutu vaimenee,
mereen laskee aurinko,
valonsuihku säkenöivä
hurmaavaksi kultaa vuoren
Mutta mies vavahtaa:
sielun aavoja laahaa
haitu harmaa, surullinen
Syvään hän huokaa,
runon lastun lausahtaa:
...kivistä polkua poljen
avarien maitten taa
tupaan pieneen palaan
akkunaa en auki saa...
Kuulolla vain aasi on,
äänen särön arka erottaa
Runot sadut vitsit ja laulujen sanat: AarreRunot.com
|
Kirjoituksen herättämiä kommentteja, ajatuksia, rakentavaa palautetta, kehuja ...
0 kommenttia (kommentoi)